Sinustako ravintoloitsija?

Posted by admin on May 08, 2019
Vinkit

Oletko koskaan haaveillut ravintolan perustamisesta? Puuttuuko lähiympäristöstäsi juuri sellainen leppoisa koko naapuruston olohuone, josta saisi maittavaa ruokaa kohtuuhinnalla, vai onko kunnianhimonasi kohottaa kotikaupunkisi ulkona syömisen laatua kertaheitolla avaamalla taidolla ja tyylillä kilpailijansa varjoon jättävä valkoisten pöytäliinojen elegantti gourmet-ruokapaikka? Vai pelottaako elintarvikealan yrittäjän surullisenkuuluisa lupaviidakko niin, että haaveesi ovat vaarassa jäädä vain haaveiksi?

Ensimmäiseksi uusi ravintoloitsija tarvitsee tietysti hyvän, mieluusti ainutlaatuisen idean. Mitä kotikulmiltasi, tai alueelta, jonne ravintolan haluat perustaa, puuttuu? Onko alueen asukaspohja sellainen, että uusi ruokapaikka kiinnostaisi ihmisiä useamminkin kuin kerran? Suunnitellun ravintolan sijainti vaikuttaa suuresti hankkeen onnistumiseen; uuden ruokalan perustaminen ennestään suositulle ravintolakadulle tuo mukanaan synergiaetuja, mutta toisaalta rauhallisemmilla kulmilla on kilpailua tietysti vähemmän.

Raha ratkaisee

Jokainen omasta ravintolasta haaveileva suunnittelee innoissaan ruokalistaa, juomavalikoimaa ja ravintolan sisustusta, miettii, mikä nimeksi ja miten palkata paras mahdollinen henkilökunta. Vaikka nämä kaikki vaikuttavat oleellisesti yrityksesi menestykseen, vielä tärkeämpää on varmistaa uudelle yritykselle järkevä rahoituspohja. Etsi yhtiökumppani, jolla on varaa sijoittaa hankkeeseesi. Se on huomattavasti lainarahalla yrittämistä turvallisempaa. Ja laske, laske ja laske.

Muista jo ennen ravintolan avaamista, että Suomessa ravintolayrittäjyys tuo mukanaan huomattavia kuluja. Raaka-ainekulujen ja tilavuokran lisäksi henkilöstökustannukset ovat korkeat, on veroja ja viranomaisten lupamaksuja. Siksi on tärkeä pitää maltti mielessä ja avata uusi ravintola omia kunnianhimoja hieman vaatimattomamman ruokalistan ja edullisempien sisustusratkaisujen turvin sen sijaan, että yrittäisi toteuttaa kaikki omat ravintolamaailman haaveet kerralla.

Luvat kuntoon

Suomessa ravintoloitsijaksi ei voi ryhtyä tuosta vain, vaan uuden ruokapaikan perustaminen vaatii aikamoisen pinon erilaisia viranomaislupia, niin ikävystyttävältä kuin se kuulostaakin. Ravintolakiinteistön tulee ensiksikin olla rakennusvalvontaviraston ja terveysviranomaisten hyväksymä. Anniskelulupa tarvitaan, jos aiotaan tarjoilla alkoholia, ja kaikilla elintarvikkeita käsittelevillä työntekijöillä on oltava hygieniapassi. Yritystietojärjestelmään ilmoittautumisella voi hoitaa kerralla kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvolliseksi, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin ilmoittautumisen.

Muita ravintolan perustamiseen tarvittavia lupia ovat mm. pelastuslaitoksen palotarkastus ja yli 50 asiakaspaikan ravintoloille pelastussuunnitelma sekä kiinteistönomistajan hyväksyntä ulkomainoksille. Jos ravintolaan kuuluu ulkoanniskelualue, se vaatii myös omat lupansa, samoin äänentoistolaitteiden käyttö ulkotiloissa. Lupaviidakon selättäminen ei kuitenkaan ole yleensä kuin ajasta kiinni, joten kärsivällisyyttä! Perustuksista talonkin rakennus aloitetaan, ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty myös ravintolamaailmassa.